keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Huoh... miksi aina meille käy näin?

Kuva potilaastani sunnuntaina <3
Miksi aina minä?

Miksi aina meidän perhe?

Ensin kissani on taipuvainen syömään kaikenlaista, jonka vuoksi joudun leikkaamaan sen kahdesti suolitukoksen vuoksi. Se ei selviä toisesta leikkauksesta.

Sitten Neira. Ihana ensimmäinen koirani, jonka kanssa taistelen allergiaa ja kinnerkipuja vastaan. Annan kipulääkkeitä, kortisonia ja teen kaikkeni, mutta lopulta oli annettava kipujen loppua kokonaan.

Vienalla ei nyt vielä mitään kuolemantuomiota, mutta kyllä tämä taas tuntuu pahalle, enkä pysty ajatella vain positiivisesti. 

Viena oksensi siis verta sunnuntaina. n. 2dl verisiä hyytymiä ja kirkasta verta. Sillä on ollut jonkinlaista närästysvaivaa, röyhtäilyä ja ruokahaluttomuutta vähän aika ajoin ja pitkin sen elämänkaarta, mutta ei mitään tällaista koskaan aiemmin. Myös kuumemittariin jäi mustaa ulostetta, etä verta on myös suolisossa.

Syöpää ei voi poissulkea vielä, mutta se vaikuttaa todella epätodennäköiseltä. Katsotaan. Ei siis juuri nyt pysty tähystää kun ruoansulatuskanava on yhä niin veressä.

Todennäköisesti siis mahahaava on kyseessä. Lääkäri suositteli että annan vatsalle suojalääkkeitä ainakin 6kk ja ehkä koko loppuelämän ajan. Eli TAAS minulla on sairas eläin käsissäni.

Tämän viikon syömme hieman suuremmalla arsenaalilla lääkkeitä, mutta viikon päästä syömme lähinnä vatsansuojalääkkeitä ja maitohappobakteereja. Viena voi sinänsä ihan hyvin ja on ihan pirteä. Melko kivuliaan oloinen ajoittain, mutta se saa vahvaa kipulääkettä ja toivon että se paranee kokonaan. <3

Täytyy myös miettiä Vienan ruokavaliota kun tästä pahimmasta vaiheesta pääsään. Nyt Viena syö vain kaikkea helposti sulavaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti